Miekkailuseura Kalpaveljet ry. perustettiin vuonna 1956. Elettiin Melbournen Olympialaisten jälkeistä aikaa ja suomalaisten eriomainen menestys nykyaik. 5- ottelussa oli varmasti yksi syy siihen, että joukko tamperelaisia miekkailu-urheilun kannattajia päätti perustaa miekkailun erikoisseuran kaupunkiin. Tampereella oli aiemmin toiminut Tampereen Miekkailijat - niminen seura, mutta sen toiminta oli laantunut joskus 30-luvulla. Niinpä seuran nimeksi päätettiin miehekkäästi antaa Kalpaveljet ry. Seuran toiminnassa oli toki heti alusta alkaen mukana myös naisia, mutta naiset miekkailivat tuolloin vain floretilla. Miesten asevalikoimaan ovat aina kuuluneet floretti, säilä ja kalpa, mutta nykyisin valta-asemassa on kalpa niin Tampereella, Suomessa kuin maailmallakin. Myös naiset miekkailevat nykyisin kalvalla.
Miekkailu urheilumuotona on muuttunut tarunhohtoisesta kaksintaistelusta moderniksi kamppailulajiksi, jossa tulevat esille yksilöurheilun ominaiset piirteet. Miekkailussa korostuu vastustajan kunnioittaminen, korrektius, turvallisuus ja tiukka sääntöjen noudattaminen. Lajille ominaista on harrastajien laaja ikäjakauma. Noustakseen esim. kansalliselle huipulle, miekkailijan tulee harjoitella valmentajan avustuksella useita vuosia. Toisaalta miekkailun alkutaidot oppii varsin nopeasti ja sitä voi aivan mainiosti harrastaa myös kuntourheiluna.
Miekkailu edellyttää harrastajaltaan kohtalaisen hyvää lihaskoordinaatiota, kohtalaista kuntoa sekä reaktionopeutta. Alkuvaiheitten jälkeen asteittain astuvat mukaan lajinopeus, taktiikka ja kestävyys. Erityisen tärkeätä on oppia, että suuri osa miekkailusta ”tehdään päällä” ja niinpä harjoitteiden jatkuva toistaminen kehittää aseliikkeiden osaamisen ohella myös vastustajan tekemien liikkeiden tarkkailua ja niiden analysointia.